Miniloma Härmän Kylpylässä toi kaivattua taukoa ja hemmottelua pariskunnan arkeen

Jukka ja Sari olivat ensin työkavereita, rakkaus syttyi pikkuhiljaa – ”Se oli aluksi vertaistukea”

Jukka Kankaanpäästä ja Sari Saukkosesta tuli työkavereita vuonna 2010. Kuusi vuotta he työskentelivät yhdessä Kyyhkylän kuntoutuskeskuksessa, Sari fysioterapeuttina ja Jukka sairaanhoitajana.
Pikkuhiljaa he alkoivat keskustella vakavammin ja huomasivat olevansa samanlaisissa elämäntilanteissa. Molemmilla oli avioero vireillä.
– Se oli aluksi vertaistukea ja muuttui pikkuhiljaa siihen suuntaan, että halusimme alkaa olla yhdessä, Sari kuvailee.
Myös juuret yhdistivät Saria ja Jukkaa. He ovat molemmat lähtöisin Pohjanmaalta, vaikka ovatkin eläneet jo pitkään toisella puolella Suomea, Mikkelissä. Jukka on kotoisin Lapualta, Sari Vaasasta.
Korona-aika on laittanut stopin lomailulle, ja myös reissut kotiseudulle ovat jääneet useaksi vuodeksi.
– Emme ole ehtineet käymään kotiseudulla 2,5 vuoteen. Lomat olemme viettäneet pääasiassa mökillä, missä riittää aina puuhaa, Jukka kertoo.

Rentoutumista ja yhteistä aikaa – ilman aikataulupaineita

Helmikuussa Jukka ja Sari pääsivät viettämään yhteistä aikaa minilomalla Härmän Kylpylässä Ylihärmässä. Samalla he saivat hyvän mahdollisuuden käydä moikkaamassa Pohjanmaalla asuvia sukulaisia.
Viikonloppuun kuului muun muassa kylpylästä nauttimista, hyvää ruokaa, hieronnat sekä tanssimista, joka on lajina etenkin Sarin sydäntä lähellä.
– Harrastan tanssia ja olen opettanutkin itämaista tanssia. Lisäksi käyn flamencotunneilla ja viimeisimpänä aloitin aikuisbaletin, Sari kertoo.
Yhdessä pariskunta tanssii aina, kun siihen on mahdollisuus.
– Oma kokemukseni on pääasiassa pohjalaisista lavatansseista. Niitä tuli kierrettyä 1970–1980-luvuilla, Jukka naurahtaa.
Härmän Kylpylän tanssiravintola Yölinnussa järjestetään tansseja usean kerran viikossa, ja paikalle tullaan kaukaakin. Sari ja Jukka pääsivätkin tanssimaan Jaska Mäkysen tahtiin, joka veti ravintolan täyteen innokasta tanssikansaa.
– On se aina ihan erityinen juttu, kun pääsee kuulemaan livebändiä, Sari iloitsee.
Jukka ehti käydä viikonlopun aikana myös kokeilemassa Härmän Kylpylän pihapiirissä sijaitsevan Anssin Jussin Areenan golf-simulaattoria. Tärkeintä oli kuitenkin viettää yhdessä aikaa ja rentoutua, ilman paineita siitä, mitä kaikkea pitää ehtiä tekemään. Miniloma teki tehtävänsä.
– Kylpylä itsessään oli ihana rentoutushetki, erityisesti lämmin keidasallas ja hierovat suihkut. Myös stressihieronta osui niin kohdalleen kuin voi, Sari kehuu.
– Myös se oli rentouttavaa, ettei tarvinnut tehdä itse ruokaa. Sekä buffet että ala carte olivat tosi hyviä, Jukka jatkaa.

Häämatkalle EM-kisoihin

Jukka ja Sari eivät ole enää työkavereita – Jukka päätti reilu kolme vuotta sitten jättää kuntoutusalan ja keskittyä kokonaan intohimoonsa, eli koripalloon. Hän työskentelee Suomen Koripalloliitossa erotuomarina, koordinoi erotuomarikoulutusta ja toimii nuorempien erotuomareiden tukihenkilönä vaikeiden matsien jälkeen.
Pariskunta on keksinyt tapoja yhdistää yhteinen vapaa-aika ja Jukan erotuomarin työ.
– Reissaan työn puolesta aika paljon Suomessa, ja Sari lähtee usein mukaan viettämään viikonloppua milloin minnekin.
Jukka ja Sari menivät naimisiin vuonna 2017, mutta häämatka jäi tuolloin tekemättä. Viikonloppu Härmän Kylpylässä toimi siis tavallaan pariskunnan viivästyneenä häämatkana.
Yksi ulkomaanmatkakin on vajaan kolmen vuoden tauon jälkeen näköpiirissä.
– Lähdemme syksyllä koripallon EM-kisoihin Prahaan. Ehkä se voi olla samalla toinen viivästynyt häämatkamme, Jukka nauraa.